Se, minkä nykyisin tunnemme Kainuun alueena ja maakuntana on ollut osa historiallista Pohjanmaan maakuntaa eli Korsholman linnanlääniä. Kulttuurisesti se on kuitenkin jo pitkään muodostanut oman alueensa. Miten Kainuun asutus on saanut alkunsa, millaisia vaiheita se on historiansa varrella kokenut? Mitkä tapahtumat ja henkilöt ovat tehneet maakunnasta sen, mitä se tänä päivänä on? Näihin kysymyksiin tämä artikkeli pyrkii antamaan ainakin hahmotelmallisia vastauksia.
Ensimmäiset merkit asutuksesta Kainuun alla ovat peräisin jo kivikaudelta, noin vuodelta 8000 eaa. Alueen ensimmäisistä asukkaista kertovat Suomussalmelta tehdyt arkeologiset löydökset. Elinkeinot tuon ajan ihmisillä perustuivat pyyntiin ja keräilyyn. Asutus ei siis ollut kovinkaan pysyväistä luonteeltaan näinä aikoina. Pronssikauden arkeologista löydöistä on voitu päätellä, että Kainuun seudun muinaisilla asukkailla oli yhteyksiä niin Itämeren alueelle, pohjoiseen Skandinaviaan kuin Äänisellekin päin.
Tultaessa myöhäisrautakaudelle ja viikinkien ajalle, alkaa arkeologisista löydöksistä löytyä merkkejä pysyvämmästä asutuksesta. Kainuun alue on tiettävästi tällöin toiminut tärkeänä kohteena etelästä tulleille metsästäjille ja kalastajille. Näiden lisäksi pohjoisesta Norjan alueelta on tullut skandinaaveja, jotka ovat pyrkineet etelään. Niin ikään karjalaiset ovat liikkuneet Kainuun alueella, samaten lappalaiset perhekunnat. Voidaankin sanoa Kainuun olleen varhain todellinen kulttuurien kohtaamispaikka.
Kainuun alue oli vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhassa, joka ensi kertaa määritti Ruotsin valtakunnan itäisen rajan, jäänyt Novgorodin puolelle rajaa. Käytännössä kyseessä oli kuitenkin erämaa, jonne ei esivallalla ollut todellista otetta. Raja oli merkittävä lähinnä Karjalankannaksella.
Viljelys ja näin ollen hieman laajamittaisempi pysyvä asutus alkoi Kainuussa 1530-luvulla. Hieman myöhemmin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi vakiinnuttaa erämaan aseman osana Ruotsin valtakuntaa. Vuonna 1552 alkoikin keväällä suuri muuttoaalto Savosta pohjoiseen eli nykyiseen Kainuuseen. Tänä keväänä kuninkaan lupaamat verohelpotukset uudisraivaajille saivat yhteensä 140 perhekuntaa muuttamaan Kainuuseen. Uudisasutus kärsi kuitenkin suuresti 1550-luvulla ja taas 1500-luvun lopussa Ruotsin ja Venäjän sodista. Täyssinän rauhassa, joka solmittiin vuonna 1595, Kainuu määrättiin Ruotsin alueeksi.
Kajaanin linna, josta tänä päivänä on jäljellä enää rauniot, rakennettiin “valmiiksi” vuonna 1619. Lainausmerkit siitä syystä, että linna ei koskaan valmistunut täysin suunnitelmien mukaisesti, vaan otettiin käyttöön keskeneräisenä. Loppunsa linna koki venäläisten räjäytyksessä vuonna 1716, mutta vajaan sadan vuoden aikana se oli myötävaikuttanut merkittävästi Ruotsin vallan vakiinnuttamisessa Kainuuseen. Ruotsi ei myöhemmin enää saatuaan linnan takaisin haltuunsa jälleenrakentanut sitä, vaikka pitikin alueella pientä varuskuntaa.
Kun Ruotsi vuonna 1809 joutui luovuttamaan Suomen Venäjälle, muuttui myös Kainuun asema. Se ei enää ollut kahden alueellisen suurvallan rajaseutua, joten sen sotilaallinenkin merkitys väheni huomattavasti. Valtakuntansa uudessa osassa Venäjän keisari Aleksanteri I teki kiertomatkan vuonna 1819. Tällöin hän vieraili nopeasti myös Kajaanissa ja Kainuussa. Korpimailla vaeltanut keisarillinen retkue teki vaikutuksen aikalaisiin. Niin teki myös tuo seutu keisariin – hän määräsi kinttupolut koettuaan rakennettavaksi tien Iisalmen ja Kajaanin välille.
Moni tuntee edelleen Kainuun “nälkämaana”, kurjimpana Suomen maakunnista. Tämän mielikuvan syntymiseen vaikuttivat suuresti katovuodet 1891-92 ja 1902-03. Peltoviljelyn ja karjanpidon kehittyminen Kainuussa oli ollut maan eteläisempiä seutuja hitaampaa. Maaperä ja ilmastokaan eivät olleet kaikkein suotuisimpia menestyksekkäälle viljelylle. Tervakauppa oli edelleen erittäin merkittävää Kainuulle, josta olikin 1800-luvun loppua lähestyttäessä maan tervantuotannon keskus.
Rautatie Kainuuseen ja Kajaaniin valmistui 1904, mikä paransi muun muassa juuri tervatuotteiden kauppamahdollisuuksia. 1910-luvulla puutavaran merkitys kuitenkin nopeasti syrjäytti tervakaupan. Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö, josta muodostui maakunnan merkittävin teollisuusyhtiö 1900-luvulla, perustettiin vuonna 1907 Kajaanin Tihisenniemellä toimineen Pokin sahan ympärille.
Sisällissodassa Kainuu ei ollut merkittävimpien taisteluiden näyttämöllä, sen verta kaukana sodan rintamalinjat kulkivat. Suojeluskuntia ja punakaarteja kuitenkin toimi myös Kainuussa, eikä väkivallanteoilta täysin vältytty. Heimosodissa Kainuu toimi lähtöpaikkana nk. Vienan retkille.
Talvisodassa Kainuulla oli merkittävä rooli ja sen alueella käytiin isoja taisteluja. Raatteen tien ja Kuhmon taistelut lienevät näistä kaikkein tunnetuimmat. Sodassa muun muassa Kajaani ja Kuhmo joutuivat toistuvasti Neuvostoliiton pommitusten kohteeksi. Jatkosodassa Kainuulla oli hieman pienempi rooli, mutta sieltä käsin lähdettiin kuitenkin hyökkäykseen mm. Rukajärveä kohti.
Väestönkehitys Kainuussa kääntyi voimakkaaseen laskuun 1960-luvulla. Lähtijöitä kasvukeskuksiin ja Ruotsiin riitti tuhatmäärin. Vuonna 1963 maakunnan asukasluku oli vielä 108 000, vuonna 2015 enää 79 000 henkeä. Kainuun läänin perustamiseksi oli suuria pyrkimyksiä etenkin 1950-luvulta aina 80-luvulle, mutta lopulta lääni jäi haaveeksi.
Kainuu on tuottanut maahamme ehkäpä monen mielestä yllättävänkin paljon historiamme lehdille jääneitä merkkihenkilöitä. Seuraavassa lyhyt katsaus vielä kolmeen heistä, jotka saavat kunnian toimia Kainuun historian lähettiläinä – aakkosjärjestyksessä, tietenkin.