Kainuu tunnetaan lähinnä murteestaan, kurjuudestaan, huonosta terveydestä kärsivistä asukkaistaan, leipä- ja rönttöspainoitteisesta ruokakulttuuristaan sekä Nälkämaan laulusta. Mikään edellä mainituista ei kuulosta järin houkuttelevalta ulkopaikkakuntalaiselle, mutta silti Kainuu kiinnostaa.
Kainuu on jotain erilaista ja uniikkia, joka vetää erityisesti kaupunkilaisia puoleensa. Kainuussa rakastetaan leipää, rieskaa ja piirakoita. Tunnetuin herkku on kuitenkin Kainuun rönttönen, joka on saanut jopa suojauksensa mahdollisten varkaiden varalta, ja se on siunattu EU:n maantieteellisen merkinnän suojalla.
Kainuulaisten makeanhimo juontaa juurensa pula-ajoille, jolloin sokerihammasta kolotti olan takaa. Kainuulaiset ovat kehittäneet ruokia myös nokkosesta, tervasta ja metsämarjoista. Tervasta loihditaan niin terveleipää, -siirappia, -jäätelöä sekä konvehteja. Kyllä, tervekonvehteja. Kainuun maakuntakala on Norssi eli kuore, ja kuivatusta sellaisesta valmistetaankin usein kapakalakeittoa, joka on Paltamon pitäjäruoka. Avokukko on myös autenttinen Kainuulainen eksoottisuus, joka muiden paikallisten ruokien ohella voi potentiaalisesti houkutella turisteja niin maan sisä- ja ulkopuolelta.
Kainuulaiset ovat sisäänpäin lämpiävää ja vaisua, karaistunutta kansaa, mutta tykkäävät he myös harrastaa. Paikalliset taitajat kuten Kuhmon Kamarimusiikki- ryhmä, Kuhmon Sommelo, nykytanssitaiturit Routa-ryhmä ja Äijät ovat käyneet Helsingissä asti viihdyttämässä yleisöä. Vuonna 2014 Kainuuta markkinointiin isoeleisesti Helsingissä, kun Kainuu Helsingissä –teemavuosi käynnistyi. Musiikillisten esiintymisten lisäksi tarjolla oli konsertteja ja teatteria, lausuntaa sekä taidenäyttelyjä.
Kainuulaiset pääsivät myös hieromaan bisneksiä Senaatintorilla kolmipäiväisen myynti- ja markkinointitapahtuman ansiosta. Teemavuoteen mahtui myös Made in Kainuu- tapahtuma, joka oli suunnattu paikallisille elinkeinoelämän harjoittajille. Halutessa markkinoida Kainuuta, on viisasta keskittyä sen mielenkiintoiseen ja karuun, sodan koulimaan historiaan sekä nykypäivän Kainuulaisiin ja heidän tapoihinsa.
Kainuusta 80% on metsää ja se on tyypillisimmillään täynnä järviä, laajoja ja vaaroja. Kainuussa on paljon asumattomia alueita ja sitä pidetäänkin melkoisena syrjäseutuna. Kalastus on yksi suurimmista vetovoimaisista tekemisen muodoista Kainuussa, jota voi harrastaa muun muassa Linnanvirran ilmaisella kalastusalueella. Mikäli kalastus ei ole lähinnä sydäntä, löytyy Kainuusta myös golfkenttä pallopelin harrastajille. Kainuusta löytyy muutakin luonnonhelmasta nauttiville, kuten kauniit maisemat avaava Kajaanin linna, Rantapuisto, lussitupa sekä tervakanava. Paikoissa on ripaus historiaa ja idyllisyyttä, sitä pientä kainuulaisuutta. Kainuulaisissa jokimaisemissa voi ottaa hetken rauhaa hektisestä arjesta ja nauttia maisemista. Vuolijoelta löytyy myös upea Talaskankaan luonnonsuojelualue sekä Otanmäen Lintuvesiallas. Kyseiset kohteet tuovat pientä lisämaustetta matkailijan vierailulle, perinteisen ranta- ja aurinkoturismin sijaan.
Luonnon ja kalastuksen ohella Kainuussa syö myös hyvin. Kainuun maakuntakeskuksessa Kajaanissa tunnetun ja mainetta niittäneen Mantan grillin runsaat herkkuannokset tyydyttävät suuremmankin nälän pahassa paikassa. Keskustassa Pekka Heikkisen leipomo on nautiskelijan unelma, josta voi ostaa Suomen parhaaksi kehuttua puu-uunileipää. Teehuone Tsaikka ja Vuokatista löytyvä skandinaavinen ravintola Kippo ovat myös hyviä arvosteluita saaneita ruokapaikkoja. Klassikkopaikkojen lisäksi ravintoloita löytyy kansainvälisempäänkin makuun, ja on valittavana muun muassa niin kiinalaista, nepalilaista kuin italialaista. Suloisia ja autenttisia pikkukahviloita on myös Kajaani pullollaan, yöelämää tietenkään unohtamatta. Baareja ja yökerhoja on saatavana moneen makuun eikä kotiin tai hotelliin tarvitse jäädä kököttämään jos on tekemisen puutetta.
Päiväsaikaan yksi parhaista tekemisen muodoista on tietenkin shoppailu ja Kajaanissa onkin sen kokoon nähden suhteellisen laaja valikoima kauppoja ja putiikkeja, joista käsityökeskus Kainuun Pirtti tarjoaa vierailijalle niin nimensä mukaisia paikallisia käsitöitä kotiin vietäväksi tai lahjatavaratuotteita. Paikallisten keskuudessa nimeä niittänyt R-Collectionin tehtaanmyymälä ja Kajaanin kauppapuisto ovat pullollaan edullisia löytöjä ja vaatteita, joten kannattaa Kajaanissa ollessaan käydä pyörähtämässä kaupoilla.
Kainuuseen kuuluva Vuokatti on myös nimeä niittänyt suosikkikohde, joka on erityisesti lapsiperheille ja talviurheilusta nauttiville mitä paras lomailukohde. Angry Birds Activity Park on Vuokatin upea teemapuisto, joka on kenen tahansa perheen pienimmän tai miksei suuremmankin unelmapaikka, jossa viettää päivä. Vuokatti Safari, Vuokatin seikkailupuisto ja vesiurheilukeskus Wakepark Vuokatti ovat niin koti- kuin ulkomaalaisten turistien hittikohde, joissa pääsee nauttimaan Suomesta aidoimmillaan. Puistoissa tai safarilla viehättävät erityisesti luonnonhelma, raitis ilma ja kirkas taivas, yksinkertaisesti kiireetön olo. Husky-reessä pääsee nauttimaan vauhdin hurmasta ja näiden upeiden eläinten läsnäolosta.
Ukkohalla, Kuhmo, Paljakka ja Suomussalmi kuuluvat myös Kainuuseen ja ovat monipuolisia vierailukohteita, joihin voi mennä niin kesällä kuin talvellakin nauttimaan niiden tarjoamasta puhtaasta luonnosta ja aktiviteeteista. Aikaa voi viettää nuotiolla istuen, raikkaan talvisilla hangilla hiihtäen, koskilla kalastaen tai jylhissä metsissä vaellellen marjastuksen ohella. Koiravaljakon kyytiin pääsee myös näissä kohteissa ja muille eläinten ystäville tekemistä löytyy myös petoeläinten tarkkailukopeista, joissa saa parhaat näkymät vaikkapa paikallisten kontioiden, hirvien, metsäpeurojen, ahmojen, ilvesten tai susien elämään.
Kesällä yötön yö ja syksyllä upea, värikäs ja tunnelmallinen ruska-aika houkuttelevat paikalle kenen tahansa rauhallisuutta ja luonnon kauneutta arvostavan matkailijan. Ukkohallassa laskettelu, hiihtäminen, Wakeboarding sekä keilaus ovat sen tärkeimpiä tekemisen muotoja, rentouttavan kylpyläelämyksen ohella. Oiva markkinointikortti Kainuulle on viikon kestävä Suomi100- leirikoulu, joka sijoittuu Hossan kansallispuistoon ja tekemistä ja oppimista riittää loputtomiin. Leirikoulun aikana pääsee harjoittamaan muun muassa kalastusta, poronhoitoa, nuotion tekoa, melontaa, soutamista ja SUPpailua. Leirikoululaiset saavat tilaisuuden nähdä myös esihistoriallisia kalliomaalauksia Värikalliolla ja tutustua paikalliseen Suurpetokeskukseen.