Kajaani on Kainuun maakuntakeskus ja maantieteellisesti se sijoittuu kartassamme pohjoiseen Suomeen, Oulujärven rannoille. Kajaanin vaakunana toimii sinistä ja punaista väriä kantava vartiotorni ja se onkin yksi Suomen historiallisesti vanhimpia maakuntia. Kajaanin historia sijoittuu aina 1600 luvun puoliväliin jolloin sitä alettiin asuttamaan Kajaanilaisten toimesta. Kovin isoksi paikaksi Kajaania ei voi kutsua, sillä siellä asustaa vain n. 40 000 ihmistä. Tämä on kuitenkin pohjois-Suomen mittapuulla keskikokoa hieman isompi kunta.
Pietari Brahe on varmasti monelle historioitsijalle tuttu nimi, mutta Kajaanissa se tunnetaan parhaiten kaupungin perustamisesta, joka tapahtui tarkalleen 6. Maaliskuuta, 1651.
Kalamiehiä Kajaani on kiehtonut jo lähes sata vuotta, sillä alueella on runsaasti tarjolla erilaisia lohijokia, joista on mahdollisuus kalastaa luonnonvaraista jalokalaa, runsaasti omiin käyttötarpeisiin. Kainuun alueella lohenkalastus ei ole niin tiukasti säännösteltyä, kuin esimerkiksi pohjoisempana. Myös suhteellisen kylmä ilmasto tarjoaa kalastajille otolliset olosuhteet, lähes vuoden jokaisena aikana.
Kainuulaisilla ei kovin montaa ylpeydenaihetta ole, kun puhutaan huippu-urheilusta. Toki monia hyviä yksilöurheilijoita on Kainuusta lähtöisin, mutta varsinaista joukkue-urheilun huumaa ei maakunnassa ole oikein koskaan päässyt syttymään. Yksi pieni mutta pippurinen jääkiekkojoukkue siellä kuitenkin pelaa, sillä Mestiksessä tahkoaa vuodesta toiseen väkivahva, Kajaanin Hokki. Kajaanin Hokki on toiminut alueella jo vuodesta 1968 lähtien, kun seura on perustettu.
Valitettavasti menestys on pitkistä perinteistä huolimatta kiertänyt Kajaanilaisia jo pitkään, sillä ainoa mestaruus on vuodelta 2007. Organisaatio ei ole tuona aikana onnistunut voittamaan yhtäkään mestaruutta, mutta hopealla joukkue on yltänyt hienosti vuosina 2008, sekä 2016. Nousujohteista on siis viimeiset pari vuotta ollut Kajaanin Hokilla, vaikka resurssit toimia ammattimaisena jääkiekkojoukkueena on hyvin vähäiset. Kajaanin talousalue on sen verran pieni, että sieltä on hyvin vaikea rahoittaa Mestiksessä pelaamista, sillä se ei ole aivan ilmaista.
Monilla on Kajaanista hyvin takapajuisen tuppukylän stereotypia mielessään, mutta tämä ei voisi olla enempää väärin. Vaikka maantieteellisesti alue onkin ehkä “sivistyksestä” syrjässä, riittää siellä nähtävää niin paikallisille, kuin turisteillekin. Pienenä vinkkinä esim. ulkopaikkakuntalaisille voitaisiin mainita Kajaanilaisten asuntojen hintoja. Keskustasta nimittäin saat yksiön itsellesi n. 12-15 000€ hintaan, kun vastaava neliömäärä maksaisi Helsingin keskustassa n. 250 000€. Siinäpä siis asuntosijoittajille hieman miettimistä!
Mikäli et kuitenkaan asu pysyvästi Kainuun alueella, pääset turistina nauttimaan upeasta kulttuurista, sekä Kainuun tarjoamista luonnonmaisemista. Yksi ns. “pakko nähdä” – kohde Kajaanissa on ylivoimaisesti Kajaanin kaupunginteatteri, joka on toiminut yhtäjaksoisesti aivan 1900 luvun alusta lähtien. Reilusti yli sata vuotta siis! Teatterissa on lähes päivittäin esityksiä kesäiltaisin, mutta talvisin tahti hieman hiipuu. Suosittelemmekin siis ehdottomasti kaupungissa vierailua nimenomaan kesäisin, mikäli haluat heidän tarjoamastaan kultturistisesta kokemuksesta kaiken irti.
Kajaani, sekä Lappeenranta ovat itärajallamme olleet jo pitkään listan ykkösenä, kun valtiomme yritys Veikkaus on yrittänyt määritellä toisen casinonsa sijaintia. Näillä näkymin tuo kohde on valikoitunut näiden kahden ehdokkaan ulkopuolelta, sillä Tampereelle ollaan kaavailemassa Suomen toista virallista Casinoa. Kajaani ja Lappeenranta ovat olleet vahvasti esillä nimenomaan sijaintinsa vuoksi, sillä alueille virtaa vuosittain satoja tuhansia venäläisturisteja, jopa ihan pelkästään viikonloppulomailun merkeissä. Venäläiset ovat tunnettuja uhkapeleistään, joten bisnesideana Kajaani, tai Lappeenranta olisikin erinomainen.
Suomen kansalaisena sinun ei tarvitse kuitenkaan tyytyä vähäiseen casinotarjontaan rajojemme sisäpuolella, sillä internetin ihmeellinen maailma tuo kymmenet eri kasinot vain nettiyhteyden päähän. Fyysisesti sijaintisi voi siis olla vaikka Kainuun syvimmillä perukoilla, mutta pelit ovat kätesi ulottuvilla minne ikinä menetkin.